Natura Bisse -Diamond Extreme Night Dual Treatment

Näin Octoberfestin aikaan ajattelin kirjoittaa Natura Bissestä. Vaikka nimestä tulee helposti mieleen kylmä, huurteinen luomuolut, ei tämä bisse ei ole luomua eikä olutta nähnytkään. Kyseessä on sen sijaan espanjalainen luksuskosmetiikkamerkki, joka on viiden tähden spa-hoitoloiden ja julkkisten suosikki.

Kenen muuten alkoi tehdä mieli olutta?

Natura Bisse sai alkunsa 1979, kun sen perustaja Richard Fisas huomasi aminohappoja työssään käsittelevien tehdastyöläisten käsien olevan sangen pehmeät. Tästä sai inspiraationsa Natura Bissen ensimmäinen tuotesarja ja nykyisin merkin tuotteita löytyy luksusluokan spa-hoitoloista jo 36 maasta ja se on muun muassa Forbesin virallinen ihonhoitobrandi.

Olen testaillut Natura Bisseltä jo aiemmin muutamia eri tuotesarjojen kasvovoiteita, mutta saatuani käsiini Diamond Extreme Night Dual Treatmentin olin täysin myyty. Ja vararikossa. Tämä ei ole ihan pienen budjetin tuotesarja, mutta laadukas tämä kyllä on.

The Dynamic Duo

Natura Bissen Diamond Extreme Night Dual Treatment on niitä harvoja tuotteita, jota käytettyään näkee välittömiä tuloksia. Hätkähdin peilikuvaani käytettyäni tätä ensimmäisen kerran. Ihon sävy oli selvästi tasaisempi ja kirkkaampi. Tuntui kuin joku hyvä haltijatar olisi käynyt taikomassa ihon pienet virheet näkymättömiin. Aika harva tuote saa aikaan simiinpistäviä tuloksia jo ensimmäisellä käyttökerralla, mutta nyt on kyseessä ihmeaine jonka vaikutus oikeasti näkyy heti.

Dual treatment sisältää kasvoöljyn ja yönaamion. Nämä on tehty toisiaan täydentäväksi tehohoidoksi, mutta molempia tuotteita voi käyttää myös itsekseen.

Laadukas ihoöljy saa ihon hehkumaan

Kasvoöljy taputellaan ensin iholle. Tuotten mukana tulee myös pieni hierontatyökalu, jolla öljyä voi auttaa imeytymään ja parantaa samalla ihon pintaverenkiertoa, Öljy on kevyttä ja imeytyy hyvin. Se ei tee ihoa rasvaisen tuntuiseksi tai tuki ihohuokosia. Tuote sisältää yhdistelmän chia-, amarantti-, calendula- ja porkkanaöljyä. Vaikuttavina aineina on käytetty myös granaattiomenahappoa sekä E- ja F-vitamiineja. Öljyssä on hyvin mieto, miellyttävä laventelin tuoksu.

Yönaamioiden ykkönen

Kun öljy on imeytynyt, levitetään kasvoille yönaamio. Naamio on koostumukseltaan kevyt emulsio ja siinä on sama rauhoittava laventelin tuoksu kuin öljyssäkin. Tuote imeytyy iholle todella hyvin eikä iho jää sen jäljiltä lainkaan tahmeaksi. Naamion vaikuttavina aineina toimii muun muassa retinol, hyaluronihappo, niasiiniamidi, kuparipeptidit ja sodium DNA. Näiden ihmeaineiden avulla naamion luvataan kiihdyttävän solujen uusiutumista, lisäävän kollageenin tuotantoa, vähentävän jo olemassaolevia ikääntymisen merkkejä, kosteuttavan ihoa ja suojaavan sitä vapaita radikaaleja vastaan. Jos pitäisi tiivistää sanoisin, että tätä käytettyään herää kauniimman ihon kanssa.

Kun tekee mieli pärssätä ihonhoitotuotteisiin niin tässä on kelpo kohde, joka oikeasti tuottaa tuloksia. Tiukemmalla budjetilla voisin suositella, en espanjalaista, mutta kotimaista luomuolutta.

Onko Natura Bisse teille tuttu merkki?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s