Luksusluokan puhdistusöljy

Olen rakastunut. Cult Beautyn The Best of 2019 -paketti sisälsi nimittäin huippuluokan puhdistustuotteen, joka muutti koko näkemykseni puhdistusöljyistä ja katkaisi samalla hyvin alkaneen ostolakkoni.


Emma Hardie taitaa ihonpuhdistuksen

Olen ollut jo pitkään kaksoispuhdistuksen vankkumaton kannattaja, sillä vaivalloisuudestaan huolimatta, se on mielestäni paras keino poistaa kestäväkin meikki kasvoilta hellästi, mutta tehokkaasti. En ole kuitenkaan pitänyt kovin merkityksellisenä millä öljyllä ihonsa ensin puhdistaa. Käyttämäni öljyputsarit ovat olleet hyvin samankaltaisia, joten kunhan öljy on putsannut kasvot ja peseytynyt pois vedellä, niin olen ollut ihan tyytyväinen. Käänsin kelkkani kun Emma Hardien Moringa Light Cleansing Gel muutti velvollisuudentuntoisen suhtautumiseni ihonpuhdistukseen silkaksi nautinnoksi. Miten puhdistusöljy voi olla näin ihana?

Emma Hardien Moringa Cleansing Balm nauttii kulttisuosiota käyttäjiensä keskuudessa. Balmi sai myöhemmin seurakseen tämän geelimäisen puhdistusaineen. Tuotteet ovat sisällöltään samankaltaisia, mutta geeli on koostumukseltaan hieman balmia kevyempi ja sopiikin siten hyvin myös rasvoittuvalle iholle. Tuote on pakattu purkin sijasta kätevään ja hygieeniseen pumppupulloon. Oma matkakokoinen tuotteeni oli sen sijaan perinteinen tuubipakkaus.



Emma Hardien Moringa Light Cleansing Gel sisältää sekoitusen moringa-, rypälesiemen- ja manteliöljyä, jotka yhdessä ravitsevat ja hoitavat ihoa sille tärkeiden vitamiinien ja rasvahappojen avulla. Lisäksi tuotteen sisältämä merifenkoliuute lupaa vahvistaa ihon omaa suojakerrosta ja Morningan siementen sisältämät peptidit suojaavat ihoa ja puhdistavat sitä.

Mutta mikä tästä öljystä sitten tekee niin maagisen? Se selviää heti kun tuotetta levittää kasvoilleen ja nuuhkaisee. Tässä puhdistustuotteessa on nimittäin aivan mieletön tuoksu. Olen aiemminkin hehkuttamut sitrustuoksujen saavan jalkani veteliksi ja tämä tuoksu ei ole siitä poikkeus. Emma Hardien Moringa-sarjan molemmat puhdistustuotteet tuoksuvat yleelliselle sekoitukselle appelsiininkuorta, bergamottia ja jasmiinia. Tätä puhdistustuotetta todella haluaa laittaa iholleen. Kannatan periaatteessa hajusteettomia tuotteita, mutta tämän geelin taivaallinen tuoksu tekee kasvojen puhdistamisesta luksusluokan spa-rituaalin. Tuote ei ole myöskään ärsyttänyt omaa ihoani millään lailla.


Kevyt geeli muuttuu iholla ravitsevaksi öljyksi

Emma Hardien puhdistusgeelin voi levittää joko kuiville tai kosteille kasvoille. Geelimäinen puhdistusaine muuttuu iholla pehmeäksi öljyksi, joka poistaa meikin ja aurinkosuojan tehokkaasti. Olen käyttänyt tämän jälkeen joko puhdistusvoidetta tai misellivettä ja iho on tullut puhtaaksi, mutta samalla tuntunut ravitulta ja kosteutetulta. Tuotetta voinee käyttää myös ihan sellaisenaan, mutta mielestäni tämä on kuitenkin sen verran öljyinen ja runsas tuote, että se soveltuu parhaiten osaksi kaksoispuhdistusta.

Tämän putsarin kanssa koin sen luokan salamarakkautta, että ehdin jo tilaamaan täysikokoisen tuotteen. Myös balmi tuntui kiinnostavalta, mutta ajattelin tämän keveämmän vaihtoehdon toimivan rasvoittuvalle iholleni paremmin. Kuulisin silti mielelläni jos jollain on kokemuksia Emma Hardien puhdistusbalmista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s