Supermodel Glow -Kora Organics Rose Mist

Tänä sunnuntaina aurinko vihdoin paistaa ja aloitan aamuni maailman söpöimmällä kasvovedellä. Maailmaa on helppo katsoa ruusunpunaisten lasien läpi, kun iholla tuoksuu Kora Organicsin ihana ruuususuihke. Pakkaus on miltei yhtä suloinen kuin sarjan kehittänyt malli Miranda Kerr. Tuote ei valitettavasti muuta käyttäjäänsä supermalliksi eikä Orlando Bloomkaan näytä tämän myötä ilmestyvän maagisesti kylpyhuoneeseeni, mutta hyvä mieli ja hehkeä iho tästä ruususuihkeesta kyllä tulee.



Olen halunnut jo pitkään testata Kora Organicsin paljon julkisuutta saanutta tuotesarjaa, joten kun sarjan kosteussuihke sattui olemaan reippaassa talvialessa tilasin tuotteen heti. Rakastan kukkaistuoksuja sekä ruusuveden rauhottavaa vaikutusta ihollani. Tuotteen luonnonmukaisuus, kaunis pakkaus ja laadukkaan oloinen ainesosalistaus olivat itselleni myös iso plussa.

Viisi ensimmäistä ainesosaa tuotteen sisälllysluettelossa ovat seuraavat

  • Aloe vera
  • Ruusuvesi (rose damascena eli ruusu otto)
  • Glyseriini
  • Sodium PCA
  • Vesi



Lisäksi tuotteesta löytyy ihoa suojaavaa hibiskusta, rauhoittavaa geraniumöljyä ja erittäin antioksidanttipitoista noni-uutetta, joka kirkastaa kasvoja ja auttaa suojaamaan ihoa ulkoisilta ärsykkeiltä. Noni hedelmä sisältää yli sataa vitamiinia ja mineraalia ja siinä on erittäim korkeat pitoisuudet C- ja A-vitamiinia. Noni -hedelmän uute on Kora Organics tuotemerkin kulmakivi ja sitä löytyykin monista sarjan tuotteista.

Kora Organicsin Rose Mist kosteuttaa kasvoja, rauhoittaa ja tasapainottaa ihon toimintaa ja antaa sille tehokkaan antoksidanttisuojan. Ruusuvesi toimii hyvin myös kaltaisilleni punaposkille, sillä kosteutuksen lisäksi se rauhoittaa ihoa ja tasoittaa punotusta ja ihonsävyä.



Kora Organicsin Rose Mist on pakattu hurmaavaan vaaleanpunaiseen pulloon ja tuotteen suihketoiminto on kiistatta paras jota olen koskaan testannut. Sumu on uskomattoman hienojakoista ja tuote sopii siten erinomaisesti myös virkistämään kasvoja ja raikastamaan meikkiä kesken päivän. Sen lisäksi suihketta voi käyttää kosteuttavana kasvovetenä ihonpuhdistuksen jälkeen. Tuotteen huumaava ruusuntuoksu saa lisäämään sitä helposti vielä muutaman extra-kerroksen. Tuoksu on luonnollinen, hieman makea ja hyvin miellyttävä kukkaistuoksu.

Kora Organicsin Rose Mist on helppokäyttöinen ja hyvälaatuinen ruususuihke. Rakastan The Organic Pharmacyn ruususuihketta kasvovetenä, mutta tämä Kora Organicsin tuote toimii hienojakoisen suihkeensa ansiosta paremmin myös meikin päällä. Oiva tuote kosteuttamaan ja virkistämään kasvoja sekä mieltä, silloin kun arki tuntuu turhan kuivakkaalta ja elämä kaipaa hieman uutta hehkua.

Käytätkö sinä kasvosuihkeita? Mikä on oma suosikkisi?

Vuoden 2019 parhaat ihonhoitotuotteet osa II

Tänään listataan vuoden 2019 parhaat vartalonhoitotuotteet. Vuoden parhaista kasvojenhoitotuotteista voit lukea täältä.

Vuosi 2019 on ollut täynnä mielenkiintoisia uusia tuotteita. Itse innostuin tänä vuonna ihan erityisesti vartaloöljyistä. Ne tekevät ihosta erityisesti näin talviaikaan ihanan ravitun ja pehmeän sekä tarjoavat upeita aistielämyksiä arjen keskellä. Parhaan vartaloöljyn valinta ei ollutkaan ihan helppo homma!

Myös luonnonmukaisemmat tuotteet ovat alkaneet kiinnostamaan itseäni enemmän. Ihanan Herbivoren tuotteita onkin noussut tälle listalle jopa kaksin kappalein.



Vuoden 2019 parhaat vartalonhoitotuotteet

Paras vartalonpesuaine

PIXI ROSE BODY CLEANSER



Älä välitä ruttuisesta kuvasta. Se vain kertoo, että Pixin vartalopesu on ollut tänä vuonna oma suihkuhetkien suosikkini. Tätä on aivan pakko nuuhkia pieni hetki silmät kiinni. Tuoksu on tyttömäisen hurmaava. Keho puhdistuu lempeästi voidemaisen putsarin voimin ja tuotteen sisältämät ruusuöljyt, ruusunmarja- ja sitrusöljyt kosteuttavat ja ravitsevat hipiää. Mainio tuote, jota ihanan tuoksun ansiosta tulee laitettua aina hieman liikaa.


Paras kuorinta-aine

HERBIVORE COCO ROSE BODY POLISH



Herbivore tekee aivan uskomattoman laadukasta luonnonkosmetiikkaa. Tämä 100% luonnollinen sokerikuorinta ravitsee ihoa neitsytkookosöljyn ja sheavoin avulla. Pinkki savi puhdistaa ja antaa tuotteelle kauniin vaaleanpunaisen sävyn. Marokkonruusu ja kookos tuovat tuotteeseen lempeän tuoksun.

Sokeri sulaa iholle kuoriessa ja öljy jättää ihon superpehmeäksi ja kosteutetuksi. Iho pysyy säännöllisellä käytöllä tasaisempana ja muut hoitotuotteet imeytyvät tehokkaammin. Ja mikä parasta, tätä on oikea ilo käyttää!


Paras kosteussuihke

LING FEELING BEAUTIFUL HYDRATOR FOR BODY



Lingin Feeling Beautiful Hydrator For Body on superkosteuttava suihke, jota voi käyttää sellaisenaan tai muiden hoitotuotteiden alla. Sen kosteustehot ovat mielestäni niin huikeat, että se päihittää useimmat perinteiset vartalovoiteet mennen tullen. Tuote on hoitanut keratosis pilaris -oireista kärsiviä käsivarsiani paremmin kuin mikään muu kokeilemani aine. Iho on ollut pehmeämpi, tasaisempi ja kosteutetumpi.

Tuotteen supervoimat tulevat yhdistelmästä ruusuvettä, hyaluronihappoa, vihreää teetä ja sodium pca:ta. Jasmiinin ja frangipanin aromaattiset öljyt tuovat suihkeelle sähäkän tuoksun, joka on iholla onneksi hieman hillitympi. Upea superkosteuttaja, jota toivon aina löytyvän kaapistani.


Paras vartalovoide

AESOP RIND CONSENTRATE BODY BALM



Tämä oli vaikea valinta! Kuninkuus meni kuitenkin maailman parhaan tuoksuiselle vartalovoiteelle, Aesopin Rind Consentrate Body Balmille. Voide on kevyttä, miellyttävää ja tuotetta levittäessä sen käyttäjä pääsee pikavisiitille sisilian appelsiinitarhoihin. Tuoksu on siis aivan ju-ma-lai-nen. Lukuisten sitrusöljyjen lisäksi ihoa ravitsevat manteliöljy, aloevera, kookos- ja makademiaöljyt. Aesopin voide saa ihon tuntumaan ihanan pehmoiselta ja käytön jälkeen nuuhkit käsiäsi ihan huomaamatta koko ajan.


Paras vartaloöljy

HERBIVORE JASMIN BODY OIL



Olen kokeillut hurjan määrän hyviä vartaloöljyjä tänä vuonna. Niillä saa aikaan ihanan pehmeän ihon ja luotua pienen spa-hetken arjen keskelle. On nautinnollista valita mielialaan sopiva öljy ja antaa tuoksun rauhoittaa myös kiireistä mieltä.

Mutta jos pitäisi valita vain yksi vartaloöljy, se olisi juuri nyt Herbivoren Jasmine body oil. Tämä on sopivan kevyt, mutta ravitseva öljy, joka saa lisäpisteitä luonnollisuudesta. Tuote hoitaa ihoa rypälesiemen-, jojoba-, kamelia- ja aprikoosiöljyn avulla. Tällä tuotteella vartalon iho pysyy superpehmoisena.

Syy miksi tartun kerta toisensa jälkeen juuri tähän pulloon, löytyy tämän öljyn huumaavasta jasminintuoksusta. Se on luonnollinen ja juuri sopivan voimakas. Täydellinen kukkaistuoksu, jonka jälkeen ei iho muuta parfymia kaipaa.


Paras jalkavoide

CCS JALKAVOIDE



Ruotsalaisen CCS jalkavoide on täydellinen löytö. Kohtuuhintainen tuote tekee tasan sen minkä lupaa eli pehmentää kovettumista ja kuivuudesta kärsivät jalkapohjat uuteen uskoon. Tuote sisältää 10 % karbamidia, joka sitoo kosteutta ja pehmentää ihoa todella tehokkaasti. Tuloksena sileät ja kosteutetut jalat sekä uskollisia käyttäjiä. Tuote oli ruotsissa vuonna 2016 myydyin jalkavoide, joten moni muukin näyttää jääneen tähän huipputuotteeseen koukkuun.


Paras käsivoide

NEAL’S YARD REMEDIES GERANIUM & ORANGE HAND LOTION



Valitsin tämän sarjan voittajaksi sen tuotteen, jota olen käsivoiteistani käyttänyt eniten. Sekin on ihan hyvä mittari tuotteen suosiolle. Neal’s Yard Remediesin Geranium & Orange käsivoide on ollut etittäin riittoisa ja viihtynyt kylpyhuoneeni paraatipaikalla koko syksyn. Eikä ihme, Neal’s Yard Remedies on nimittäin luonnonkosmetiikan huippumerkki joka tekee mielestäni todella laadukkaita tuotteita.

Lisäilen tätä voidetta kätevästä ja kauniista pumppupullosta aina käsipesun jälkeen ja muutoinkin jos kädet tuppaavat kuivumaan. Tuoksu on melko voimakas, mutta miellyttävä appelsiinin ja geraniumin sekoitus. Voide on kevyehköä, mutta kuitenkin sopivan ravitsevaa, jotta käteni ovat pysyneet pehmoisena myös talvikaudella. Tuote imeytyy nopeasti, ja jättää kädet pehmeiksi, muttei rasvaisiksi. Kätevä tuote kylpyhuoneeseen tai työpöydälle.


Tässä omat suosikkituotteeni vartalonhoitoon kuleneen vuoden osalta. Kuulisin mielelläni myös sinun suosikkisi.

Skincity Joulukalenteri 2019 ja suosikkituotteet

Skincityn joulukalenteri tuntuu kiinnostavan edelleen todella monia, joten päätin avata lisää kalenterin sisältöä. Joten jos omistat kyseisen kalenterin, etkä ole vielä avannut sitä niin älä lue tämän pidemmälle. En toki halua kenenkään yllätyksen menevän pilalle. Mutta jos olet parantumaton tapaus, joka rapistelee lahjapaketteja etukäteen ja avaa suklaakalenterin luukkuja salaa jo marrakuussa, niin tervetuloa tutkimaan mitä Skincityn joulukalenteri 2019 sisältää.


Joulukalenterin tuotteet on pakattu kauniisiin kangaspusseihin, joita voi käyttää ensi vuonnakin

En ole aiemmin ostanut ainuttakaan ihonhoitokalenteria, mutta Skincityn laadukas tuotevalikoima ja aiemmat hulppeat tilaajalahjat ratkaisivat oman ostopäätökseni. Kalenterin hinta oli noin 139 euroa, joten pienimuotoinen sijoitushan tämä oli. Ja kuten jo aiemmassa kirjoituksessani totesin, Skincityn kalenteri ei todella pettänyt odotuksia. Tämä joulukalenteri sisältää tuotteita useilta kiinnostavilta tuotemerkeiltä ja on laatuunsa nähden mielestäni hyvä ostos. 25 kiinnostavan tuotteen testailu tuo iloa vielä pitkälle ensi vuoden puolelle.

Ohessa Skincityn joulukalenterin 2019 sisältämät tuotteet sekä omat Top-5 tuotesuosikkini.

  1. MakeTheMake Melon Mist 75ml
  2. Medik8 Micellar Mousse 40ml
  3. Instytutum Resurfacing Glow Toner 50ml
  4. Dermalogica Rapid Reveal Peel 3ml
  5. Paula’s Choice Defense Antioxidant Pore Purifier 5ml
  6. SkinMedica HA5 Rejuvenating Hydrator 8,5g
  7. Tata Harper Repairative Moisturizer 10ml
  8. Make p:rem Peel Me Radiance Peeling Sleeping Pack 10ml
  9. Dermaceutic Foamer 15 30ml
  10. Skinceuticals C E Freulic – Age Interrupter
  11. By Wishtrend Natural Vitamin 21.5 Enhancing Sheet Mask 1kpl
  12. James Read H2O Tan Mist 30ml
  13. MaketheMake Vitamin E 3,5ml & Hyaluronic Highlighter 3,5ml Duo
  14. Hyggee All In One Mist 100ml
  15. Klairs Supple Preparation Facial Toner 30ml
  16. Priori 2 x Foliant Peel Scrub LCA FX160 20ml
  17. Skincity Essentials The Lotion Mask 10kpl
  18. Verso Skincare Eye Cream 7ml
  19. Biodroga MD Moisture Perfect Hydration 24-H Care 15g
  20. Skincity Skincare Mellow Moisture Mask 75ml
  21. Akademikliniken Pure Hand Cream 50ml
  22. Sensai Cellular Performance Total Lip Treatment 5ml
  23. Codage Peeling Lotion 15ml
  24. Dr Ceuracle Royal Vita Propolis Ampoule 15ml
  25. Skincity Essentials Pre-Cleansing Oil Stick tai Charcoal Deep Cleanser Stick 25g (omassa kalenterissani oli jälkimmäinen)

Kalenterissa on mukana kätevät tuotekortit joihin on kirjattu lisätietoja jokaisesta tuotteesta.


Tässä vielä omat suosikkini kalenterin sisältämistä tuotteista:

1 Skinceuticals C E Freulic ja Age Interrupter

Kyseessä on yksi maailman tunnetuimmista seerumeista ja ehdottomasti paras c-vitamiinituote jonka tiedän. Olen käyttänyt tätä jo pitkään, joten voin sanoa, että tämä seerumi todella toimii. Skinceuticalsin C E Freulic kirkastaa ja hoitaa ihoa antaen samalla tehokkaan antioksidanttisen suojan koko päivän ajaksi. Olin todella iloisesti yllättynyt, että tämä upea kulttiseerumi oli päätynyt kalenteriin mukaan.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Sillä sama superluukku sisälsi myös Skinceuticalsin Age Interrupter voiteen. Tätä tuotetta en ole vielä ehtinyt testaamaan, mutta kuulostaa siltä, että kyseessä on toinen napakymppi. Age Interrupter on kypsemmälle iholle suunnattu kasvovoide, joka sisältää proxylanea, mustikkauutetta ja fosfolipidejä. Tuote lupaa kosteuttaa ihoa, kiihdyttää kollageenin tuotantoa ja vahvistaa ihon omaa suojakerrosta. En huomannut Skinceuticalsin tuotteissa merkintää paljonko tuotetta näytekoko sisältää, mutta arviolta pakkaukset on noin 3ml kokoluokkaa.


2 SkinMedica HA5 Rejuvenating Hydrator

Tässä toinen huippulaadukas seerumi, joka sai allekirjoittaneen hihkumaan innosta. SkinMedican kosteuttava ja rauhoittava hyaluronihapposeerumi tekee kasvoista silkinpehmeät ja sopii kaikille ihotyypeille. Pidin tuotteesta todella paljon sillä seerumi tekee kasvoista mielestäni heti kosteutetumnan ja täyteläisemmän oloiset. Täysikokoinen seerumi on melkoisen arvokas, mutta Skincity myy onneksi tuotteesta myös tätä matkakokoa, jolla voi hemmotella ihoansa silloin tällöin.


3 Hyggee All in One Mist

Olen halunnut kokeilla Hyggeen suihketta jo hyvän tovin ja ilahduin ikihyviksi kun löysin tämän täysikokoisen tuotteen kalenteristani. Hyggeen All in One kosteussuihke sisältää useita hoitavia kasviuutteita, kirkastavaa niasiiniamidia ja ihon suojakerrosta vahvistavia keramideja. Tämä toimii hyvin kerrostettavana kosteustuotteena ennen seerumia ja täsmäaseena kylmyyden aiheuttamaa kuivuutta vastaan.


4 Verso Skincare Eye Cream

Laatumerkin silmänympärysvoide ilahduttaa erityisesti tällaista keski-ikäistä kuluttajaa, sillä ikääntymisen merkit näkyvät ensimmäisenä silmien ympäristössä. Verson silmänympärysvoide sisältää rauhoittavaa kauraa, ihoa korjaavia keramideja sekä kosteuttavaa E-vitamiinia. Vaikka tuote on hyvin hoitava, se ei kuitenkaan tunnu iholla raskaalta. Koostumuksensa ansiosta tuote sopii hyvin käytettäväksi aamuin illoin.


5 Dr Ceuracle Royal Vita Propolis Ampoule

Tämäkin merkki on itselleni aivan uusi, mutta tuote on todella mielenkiintoinen. Korealaisen Dr Ceuraclen ampulli on ihon tehohoito, jota voi käyttää seerumin tavoin. Tuote sisältää 33% propolista eli mehiläiskittivahaa. Propolis sisältää runsaasti iholle tärkeitä vitamiineja, hivenaineita sekä flavonoideja ja se toimii seerumin sisältämän niasiiniamidin kanssa erityisen hyvin epäpuhtaan ihon tehohoitona. Lisäksi tästä tehopakkauksesta löytyy ihoa suojavaa kuningatarhyytelöuutetta (!), kosteuttavaa merilevää ja pantenolia. 15 ml pakkauksesta riittää tuotetta useammallekin testikerralle.


Tässä olivat valitsemani tähtituotteet, mutta täytyy sanoa, että kalenterissa on niin paljon kiinnostavia merkkejä ja tuotteita, että lista voisi olla paljon pidempikin. Esimerkiksi luonnonkosmetiikan luksusmerkki Tata Harperin kasvovoide, ja Dear, Klairsin huippuhyvä kosteuttava kasvovesi ansaitsevat mielestäni erityismaininnan. Ja naamioiden ystävänä ilahduin suuresti myös By Wishtrendin kangasnaamiosta.

Oliko kalenterissa sitten jotain turhaa? Olisin itse voinut elää ilman James Readin itseruskettavaa suihketta. Se ei ehkä täällä pohjolan perukoilla tunnu niin ajankohtaiselta tähän vuodenaikaan ja itseruskettavat tuotteet eivät ehkä muutenkaan kuulu kovin monen ihonhoitorepertuaariin. Kalenteri myös sisälsi melko monta erilaista kuorintatuotetta. Näitä tulee käyettyä sen verran varovaisesti, että itse olisin pärjännyt vähemmälläkin valikoimalla.

Kyse on kuitenkin jo täysin henkilökohtaisista mieltymyksistä. Joku toinen voi olla fiiliksissä juuri näistä tuotteista jotka eivät itseäni niinkään sytyttäneet. Olisikin hauska kuulla kommenteissa mitä muut pitivät kalenterin tuotevalikoimasta.

Mukana oli myös kaunis kultainen kokeshi

Mielestäni parasta Skincityn 2019 joulukalenterissa ovat sen sisältämät oikeasti laadukkaat tuotemerkit sekä monet uudet ja kiinnostavat tuotteet, joita kalenterin myötä pääsee kokeilemaan. On hienoa, että mukaan on laitettu myös muutama arvokkaampi kulttituote. Tämä tekee kalenterista ihanan yleellisen. Lisäksi on mukavaa, että asiakasta on arvostettu niin paljon, ettei kalenteriin ole valittu mitään ylimääräistä joulukrääsää, vaan se sisältää 25 luukkua täyttä ihanaa ihonhoitoa.

Kaikkiaan Skincityn joulukalenteri 2019 on mielestäni hehkutuksensa ansainnut. Tulen taatusti palaamaan kalenteriostoksille myös ensi vuonna!

Vuoden pahimmat virheostokset

Totesin viime postauksessa hehkuttavani mieluusti hyviä ihonhoitotuotteita. Mutta jottei totuus unohtuisi, niin eiväthän kaikki testaamani tuotteet ole olleet aivan napakymppejä. Ohessa kertaan kuluneen vuoden pahimmat virheostokseni, jotta muut voisivat valita omat purkkinsa paremmin.



Alleviivaisin vielä, että kyseiset tuotteet eivät itsessään ole mielestäni huonoja, mutta ne eivät vain ole sopineet omalle ihotyypilleni tai olleet muuten omaan makuuni. Toisen roska voi olla toisen aarre ja oma ihosi saattaa suhtautua näihin tuotteisiin sangen eri tavalla kuin minun.

1 Skinmedica Retinol Complex 1.0

Tämä oli ehdottomasti vuoden kallein ja harmilisin hutiostokseni. Skinmedican huippulaadukkaalta vaikuttava retinoli oli omalle iholleni aivan liikaa. Tuotteen retinolipitoisuus on korkea, mutta luulin ihoni selviävän siitä, kun en itsekään ollut enää aloittelija retinolin kanssa. Kärsin lopulta tolkuttoman pitkän aikaa tuotteen aiheuttamasta polttelusta, punotuksesta ja jopa ihon hilseilystä. Jääräpäänä jatkoin tuotteen käyttöä, koska kuvittelin ihoärtymyksen olevan vain ohimenevä soputumisreaktio. Ei ollut.

Opin, että kärsimys ei tuota kirkkaampaa ihoa ja muistan tulevaisuudessa noudattaa erityistä varovaisuutta retinolien kanssa.



2 Mauli Supreme Skin Rose Mist

Tämäkin tuote kuulosti erinomaiselta paperilla. Maulin kasvosuihke sisältää laadukkaita luonnollisia ainesosia kuten ruusuvettä, hyaluronihappoa ja kurkumaa. Suihke kuitenkin sai jo ensimmäisellä käyttökerralla omat silmäni kirvelemään ja vuotamaan vettä. Siitäkin huolimatta, että suihkin tuotetta käsilleni enkä kasvoilleni. En koskaan saanut selville mikä tässä suihkeessa aiheutti itselleni noin kovan reaktion, mutta onneksi tajusin tällä kertaa lopettaa tuotteen käytön ajoissa ja säilyttää näkökykyni. Tuote oli itselleni jälleen harmillisen kallis vikatikki.




3 Origins Checks and Balances Frothy Face Wash

Paljon puhutaan, että ihmiset pesevät kasvonsa liian voimakkailla tuotteilla. Pääsin itsekin kokeilemaan miltä narskuvan puhdas iho tuntuu, kun pesin kasvoni tällä Originsin luonnonmukaisella kasvopesulla. Ihoni tuntui kyllä raikkaalta, mutta myös noin kaksi kokoa liian kireältä kun taputtelin kasvojani tämän jäljiltä kuivaksi. Tuote oli omalle iholleni aivan liian ärjy, mutta nettiarviot tästä tuotteesta olivat erittäin hyviä, joten toisille se näyttää toimivan. Onnekseni kyseessä oli myös matkakokoinen tuote, joten tämä kokeilu ei jäänyt juuri harmittamaan.




4 Dr Botanicals Avocado and Almond Superfood Nourishing Body Oil

Rakastan laadukkaita vartaloöljyjä. Dr Botanicalsin öljysekoitus sisältää muun muassa avokado-, manteli- ja oliiviöljyä. Tuote vaikutti lupaavalta, mutta avatussa pullossa oli vastassa omaan makuuni hyvin tympeä tuoksu. Omistan useampiakin avokadoöljyjä, mutta tästä tuotteesta mieleeni tuli lähinnä eltaantunut ruokaöljy. En tiedä oliko pullon sisältö mennyt huonoksi vai onko tuote itsessään vaan näin pistävän hajuinen. Elämä on kuitenkin aivan liian lyhyt huonon hajuisille vartalotuotteille, joten tämäkin tuote katosi kaapistani vähin äänin.



5 Vichy Soothing Aloe Vera Mask

Nappasin tämän naamion apteekin alennuksesta puoleen hintaan. Tuotteessa oli sinällään ihan hyviä tehoaineita kesäiholle: tasapainottavaa lakritsia, rauhoittavaa aloe veraa ja kosteuttavaa glyseriinia. Tuotteen koostumus oli kuitenkin sangen erikoinen. Naamio oli geelimäistä, mutta sitä oli miltei mahdoton levittää tasaisesti iholle. Tuote ennemminkin klimppiintyi kasvoille epätasaisiksi möykyiksi. En myöskään huomannut mitään muutoksia ihollani tämän naamion käytön jälkeen. Ei jatkoon.



Epäsopivat tuotteet aiheuttavat turhaa rahanmenoa, mielipahaa ja pahimmillaan erilaisia iho-ongelmia. Tuotteiden sisällysluetteloiden kanssa saakin olla tarkkana ja miettiä millaiset tuotteet toimivat omalla iholla parhaiten. Onneksi käyttäjäkokemuksia on nykyisin helppo löytää ja välttää siten purkkimeren pahimmat karikot. Ehkä juuri siksi suurin osa tänä vuonna hankkimistani tuotteista onkin sopinut itselleni sangen hyvin. Kiitos siitä kaikille, jotka jaksavat jakaa kokemuksiaan!

Oletko sinä tehnyt hutiostoksia ihonhoitotuotteista?

Testissä: Bakuchiol vs. Retinoli

Taisteluun ryppyjä vastaan on liittynyt viime aikoina uusi sotilas: Bakuchiol. Tämä ihmeaine lupaa samankaltaisia tuloksia kuin retinoli, mutta ilman sen ikäviä sivuvaikutuksia. Kysessä on täysin luonnonmukainen tehoaine, joka sopii kaikille ihotyypeille. Aine kuulostaa mielestäni todella lupaavalta, mutta tehoaako se todella?

Herbivoren bakuchiol seerumi on pakattu tyylikkääseen lasipulloon

Retinolin suotuisat vaikutukset ihon hyvivointiin ovat tutkittua tietoa. Retinoli lisää kollageenin tuotantoa ja nopeuttaa ihosolujen uusiutumista. Kasvoilla tämä näkyy sileämpänä ja tasaisempana ihona sekä epäpuhtauksien vähenemisenä. Retinoli kuuluu niihin ihmeaineisiin, joiden tehon ihollansa voi todeta omin silmin sangen nopeastikin. Joidenkin iholle retinoli voi kuitenkin aiheuttaa voimakastakin ärtymystä ennen ihon tottumista uuteen aineeseen. Iholla voi ilmetä punotusta, kuivumista ja jopa ihon hilseilyä. Omia kokemuksiani liian voimakkaan retinolin vaikutuksista voit lukea täältä. Herkälle iholle retinoli harvemmin sopii.

Bakuchiolia uutetaan babchi-kasvin siemenistä ja lehdistä. Bakuchiolia ja retinolia vertailevissa tutkimuksissa on todettu bakuchiolin toimivan ihonhoidossa retinolin tapaan, mutta aine vaikuttaa ilman retinolin sivuoireita. Näin ollen Bakuchiol onkin oiva tuote herkän ihon antiage tuotteeksi. Ja mikä parasta, bakuchiol sopii käytettäväksi aamuin illoin, sillä aine ei ole valoherkkä kuten retinoli.

Herbivore Bakuchiol Serum

Itse lähdin kokeilemaan bakuchiolin tehokkuutta Herbivoren seerumilla. Tämä seerumi sisältää 4% bakuchiolia ja tuotteen kaikki raaka-aineet ovat täysin luonnonmukaisia. Seerumi on pakattu kauniiseen ja yleelliseen lasipulloon ja seerumissa itsessään on kaunis lila sävy, joka tulee tuotteessa käytetyistä kasviuutteista. Bakuchiolin lisäksi seerumi sisältää 1% polyhydroksihappoa, joka kuorii ihoa ja tasoittaa hellästi ihon pintaa. Tuote myös kosteuttaa ihoa tehokkaasti valkohytykkä-sienen avulla kun taas mustikan ja kurkuman antoksidanttiset ominaisuudet suojaavat ihoa.

Herbivoren seerumissa on kaunis sävy

Herbivoren seerumi on hajusteeton. Tuote tuntuu aluksi iholla tahmaiselta, jopa limaiselta. Ei erityisen miellyttävä koostumus verrattuna normaalisti käyttämääni retinoliseerumiin. Onneksi hetken imeydyttyään tuotteen tahmeus on kadonnut ja iho tuntuu mukavan pehmeältä ja kosteutetulta. Jo muutaman viikon käytöllä on ollut selkeä muutos ihoni kosteustasapainoon. Iho tuntuu pehmeältä, silkkiseltä ja pintakuivat kohdat katosivat kasvoiltani jo muutaman käyttökerran jälkeen eivätkä ole palanneet. Seerumin vaikutusta ikääntymisen merkkeihin on mahdotonta nähdä näin lyhyessä ajassa, mutta ihoni on kieltämättä näyttänyt paremmalta kuin aiemmin ja se johtunee juuri tuosta kosteuttavasta vaikutuksesta.

Itse pidän tästä seerumista, mutta en olisi valmis hylkäämään retinoliani kokonaan tämän johdosta. Mutta miksi tyytyä yhteen? Otinkin tämän tuotteen retinolin rinnalle ihonhoitorutiiniini. Tehokkaasti kosteuttava seerumi on hyvä pari retinolille ja lisäboosti antiage osastollekin aina tervetullutta. Saa nähdä onko rypyillä enää mitään mahdollisuuksia tämän tehokaksikon käydessä töihin.

Oletko sinä testannut Bakuchiolia?