Tämän hetken suosikkimerkkini ihonhoidossa -Oskia Fresh Start

Pääsin viime vuonna kokeilemaan ensimmäistä kertaa Oskian ihonhoitotuotteita. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Testasin tuolloin Oskian The Radiance Edit -settiä josta Renaissance Mask nousikin vuoden parhaaksi kasvonaamioksi.

Pidin myös Oskian Nutri-active Day Creamista niin paljon, että matkakoon loppuessa sijoitin oitis täysikokoiseen tuotteeseen. Pelkkä kasvovoide oli melko hintava (72 €), mutta onnekseni lookfantastic myi Oskialta Fresh Start -ihonhoitosettiä, josta löytyi myös tuo upea päivävoide sekä muita mielenkiintoisia tuotteita.



Oskia on brittiläinen ihonhoitosarja, jonka haluaa tarjota tuloksellisia ja luonnollisia ihonhoitotuotteita. Merkin tuotteet ovat 98% luonnollisia ja niitä ei ole testattu eläimillä (Oskia ei myöskään myy tuottetaan kiinassa). Miltei kaikista merkin tuotteista löytyy kirjainyhdistelmä MSM. Oskian tuotteiden sisältämä MSM on luonnollinen rikkiyhdiste, jonka luvataan vauhdittavan solujen uusiutumista, rauhoittavan tulehdusta ja auttavan myös akneen sekä ikääntymisen merkkeihin. Ihonhoitotuotteiden lisäksi Oskia valmistaa myös lisäravinteita. Merkin tuotteita myy suomessa ainakin lookfantastic ja bangerhead verkkokaupat.

Oskia Fresh Start

Hieman hykertelin avatessani tammikuussa pakettia, jossa luki 3-Step summer essentials. No, kun ulos katsoo niin siellä onkin melko kesäistä. Nämä tuotteet toimivat onneksi ihan vuodenajasta riippumatta. Oskian Fresh start -ihonhoitosetti sisältää seuraavat tuotteet:

  • Nutri-active Day Cream 40ml
  • Renaissance Cleansing Gel 35ml
  • Floral water 30ml
  • Dual-active Cleansing Cloth



Oskia Renaissance Cleansing Gel

Renaissance Cleansing Gel on kehuttu geelimäinen puhdistusöljy, joka toimii erinomaisesti kaksoispuhdistuksen ensimmäisenä tuotteena. Tällä yleellisellä tuotteella meikki irtoaa helposti ja tehokkaasti, ilman ihon ärsytystä. Puhdistusöljy sisältää luonnollisia A, C ja E-vitamiineja, Oskian MSM-yhdistettä sekä ihohuokoset syväpuhdistavaa fermentoitua kurpitsaentsyymiä.

Puhdistusöljyssä on kaunis pinkki sävy ja se tuoksuu vienosti ruusulle. Geelimäistä tuotetta on miellyttävä käyttää ja se sulaa ihon lämmössä pehmeäksi öljyksi. Tuote tekee jättää ihon puhtaaksi, mutta samalla hyvin ravitun tuntuiseksi.

Oskia Dual-active Cleansing Cloth

Yksi ihonhoidon parhaita keksintöjä ovat nämä puhdistusliinat, jotka toimivat ihan erityisen hienosti öljyputsareiden parina. Oskian liina on 100% puuvillaa ja kaksipuoleinen. Käyttö on helppoa. Ensin hierotaan puhdistustuote kasvoille käsin. Sitten puhdistusliina kastellaan kautttaaltaan lämpimällä vedellä, puristetaan liika vesi pois ja pyyhitään liinan pehmeällä puolella kasvot hellästi. Karheammalla puolella pyyhkimällä voi vielä tehdä kasvoille pienen mekaanisen kuorinnan puhdistuksen lopuksi. Meikki, lika ja öljy puhdistuvat liinalla helposti ja itselläni ihon pienet näpytkin ovat vähentyneet, oletan että juurikin tuon kuorinnan ansiosta.



Oskia Floral Water

Oskian Floral water kasvovesi tuoksuu ihanalle. Tuotteen kukkaistuoksu on juuri sopivan mieto ja luonnollinen. Tällaisia aisteja helliviä tuotteita on ihana käyttää. Kasvovesi painellaan iholle käsin tai levitetään vanulapun avulla.

Oskian kosteuttava kukkaisvesi sisältää ruusuveden lisäksi Oskian tavaramerkiksi muodostunutta MSM -yhdistettä. Lisäksi tuotteesta löytyy kosteuttavaa glyseriiniä ja hoitavaa pantenolia. Hellästi kuoriva hibiskus lisää ihon elastisuutta. Tuotteesta löytyy myös mustaporkkanauutetta joka suojaa ihoa vapailta radikaaleilta.

Kasvovesi imeytyy hetkessä ja sopii hyvin kerrostettavaksi korealaiseen tapaan. Itse lisäilen tätä aina muutaman kerroksen kosteuttavan hyaluronihapposeerumini alle ja hieman vielä päällekin. Iho tuntuu hyvin kosteutetulta ja rauhoittuneelta.

Oskia Nutri-active Day Cream

Seerumien jälkeen on aika lukita kosteus ja tehoaineet iholle. Nutri-active Day Cream on loistava tuote tähän tarkoitukseen. Kyseessä on palkittu kasvovoide, joka ravitsee, korjaa ja suojaa ihoa. Tuotteen koostumus on kevyt, mutta hyvin hoitavan tuntuinen. Olen käyttänyt voidetta jo pidemmän aikaa ja ilokseni huomannut, ettei se sisältämistään öljyistä huolimatta tuki ihohuokosia tai aiheuta epäpuhtauksia. Tuote sopii hyvin kaikille ihotyypeille ja on loistava tuote ikääntyvän ja rasvoittuvan ihon hoitoon. Voide on pakattu hygieeniseen pumppupulloon, joka on yhtälailla kaunis kuin käteväkin.

Nutri-active day cream sisältää A, B, C, E ja P-vitamiineja. A-vitamiini tukee ihon uudistumista. Tuotteen sisältämä niasiiniamidi kirkastaa ihoa yhdessä C-vitamiinin kanssa ja lisää sen elastisuutta. E-vitamiini suojaa ihoa, kun taas vähemmän tunnettu P-vitamiini parantaa verenkiertoa, vahvistaa verisuonia sekä rauhoittaa ihoa.

Voiteen sisältämä hyaluronihappo kosteuttaa ja täyteläistää. Lisäksi tuotteen sisältämät maitopeptidit lisäävät ihon omaa hyaluronihapon ja kollageenin tuotantoa samalla kun omega 3 ja 6 rasvahapot ravitsevat ihoa. Tuotteessa on käytetty myös omenan kantasoluja joiden luvataan pidentävän terveiden ihosolujen elinikää, korjaavan ja suojaavan ihoa sekä vähentävän ryppyjä ja juonteita. Prebioottiset oligosakkaridit ruokkivat ihon hyvää bakteerikantaa ja auttaavat siten vahvistamaan ihon omaa suojakerrosta.

Melkoinen tehoaineiden coctail, vai mitä? Oskian Nutri-active Day Cream voiteessa yhdistyvät hyvin luonnolliset raaka-aineet ja moderni ihonhoitoteknologia ja tutkimus. Lopputuloksena on upea kasvovoide, jota suosittelen lämmöllä kokeilemaan.



Harvoin sitä tulee vastaan ihonhoidon lahjapakkausta, jonka kaikki tuotteet ovat täyttä timanttia. Oskian Fresh Start setti on kuitenkin niin hyvä, etten vaihtaisi siitä mitään pois. Paketin tuotteet ovat luonnollisia, laadukkaita ja toimivia. Ne tekevät juuri sen mitä lupaavat ja vielä vähän enemmänkin.

Tuovat jopa kesän talven keskelle.


Korealainen ihmeseerumi ongelmaiholle -Dr Ceuracle Royal Vita Propolis 33 Ampoule

Skincityn joulukalenteri se vaan jaksaa ilahduttaa, vaikka suklaakalenterit ovat tyhjentyneet jo aika päiviä sitten ja kuusenpallotkin palanneet viimein varastoon. Tuotteiden joukosta nousi esiin jälleen yksi helmi, josta halusin kertoa muillekin. Dr Ceuraclen kaunis seerumipullo pisti nimittäin silmääni heti kun sain kaikki kalenterin luukut avattua, vain hieman etuajassa.

Dr Ceuracle on korealainen tuotemerkki, joka tunnetaan erityisesti herkälle ja ongelmaiselle iholle suunnatuista tuotteistaan. Merkin Royal Vita Propolis 33 Ampoule on monipuolinen seerumi, jonka tarkoitus on kirkastaa, korjata, kosteuttaa ja suojata ihoa.



Royal Vita Propolis 33 Ampoule sisältää nimensä mukaisesti 33 % propolisuutetta. Propolis on mehiläisten tuottama aine, jota ne käyttävät pesänsä kolojen tilkitsemiseen ja desinfiointiin. Antibakteerista propolista käytetään myös ihonhoidossa, koska sillä ajatellaan olevan useita iholle edullisia vaikutuksia. Uskotaan, että propolisuute:

  • Rauhoittaa tulehdusta
  • Kosteuttaa ja pehmentää ihoa
  • Tasapainottaa talineritystä
  • Tarjoaa runsaan flavonoidipitoisuutensa ansiosta myös antioksidanttista suojaa

Propoliksen lisäksi Dr Ceuraclen Royal Vita Propolis 33 Ampoule sisältää myös toista mehiläisten tuottamaa ainetta, kuningatarhyytelöä. Myös se tarjoaa iholle antioksidanttista suojaa yhdessä seerumin sisältämän vihannesportukakan kanssa. Antioksidantit estävät vapaiden radikaalien aiheuttamia vaurioita ihossa ja auttavat siten pitämään ihon nuorekkaampana.

Propolis- ja kuningatarhyytelöuutteiden lisksi seerumissa on käytetty ihoa kirkastavaa niasiiniamidia, joka on myös oiva aine epäpuhtaan ja ikääntyvän ihon hoidossa. Niasiiniamidi lisää ihon elastisuutta, ehkäisee ryppyjen muodostumista ja tasapainottaa talintuotantoa. Lisäksi se on hyvin hellävarainen iholle.

Seerumi parantaa ihon kosteustasapainoa panteonin, ruusu-uutteen ja hyaluronihapon voimin, jotka yhdessä auttavat pitämään pintakuivuuden kurissa ja rauhoittavat ihoa.



Seerumi on pakattu pieneen ja herkullisen näköiseen pipettipulloon. Tuotetta suositellaan lisäämään iholle muutama tippa kasvoveden jälkeen. Itse olen annostellut tätä hieman reippaamminkin. Seerumi imeytyy ihoon hetkessä ja saa sen tuntumaan mukavan pehmeältä. Tuote ei myöskään rullaannu meikkiä levittäessä. Yksi huono puoli tässä seerumissa kuitenkin on: sen tuoksu on mielestäni melkoisen epämiellyttävä. Onneksi haju ei kuitenkaan ole kovin voimakas ja se myös haihtuu iholta nopeasti.

Dr Ceuraclen Royal Vita Propolis 33 Ampoule on monipuolinen seerumi, joka sopii hellävaraisuutensa ansiosta usealle eri ihotyypille. Erityisen hyvä se on epäpuhtauksiin taipuvaiselle iholle. Olen itse käyttänyt tuotetta aamuin illoin ja pikkunäpyt ovat todella vähentyneet ja iho pysynyt hyvin kosteutettuna. 15 ml pullo ei kestä ikuisuutta, mutta korealaisia ihonhoitotuotteita myyvä verkkokauppa Sweetcorea.com myi tätä vielä hetki sitten niin mojovalla alennuksella, että hankin surutta pari pulloa varastoon. Suomessa tuotetta myy ainakin Skincity 32 € hintaan.

Oletko sinä testannut propolista sisältäviä ihonhoitotuotteita?

Upea iho kosteusseerumilla -Medik8 Hydr8 B5 Intense

Mikä on ihonhoidossa oikeasti oleellista? Itse ajattelen, että on olemassa kolme perusasiaa, jotka sopivat jokaiselle meistä, ihotyypistä riippumatta. Iho kannttaa puhdistaa joka ilta, sitä kannattaa kosteuttaa ja suojata. Etananlima, multimasking ja 7skin method jääköön itseni kaltaisille intoilijoille, jotka kärsivät keski-iän kriisistä tai nauttivat ihonhoidosta koko sydämellään.

Puhdistustuotteen ja UV-suojan valinnassa on hyvä ottaa oma ihotyyppi huomioon. Jos itsearviointi tuntuu hankalalta, niin asiaa kannattaa selvittää osaavan kosmetologin luona. Oman ihotyyppinsä selvittämällä voi säästää pitkän pennin, kun oppii valitsemaan itselle sopivampia tuotteita ja välttyy näin varmemmin hutiostoksilta.

Onko sitten tuotteita, jotka toimivat ihotyypistä riippumatta? Mielestäni laadukas kosteusseerumi on hyödyllinen ihan joka iikalle. Kosteusköyhä iho voi nimittäin oireilla kasvoilla kuivina kohtina, näppylöinä, ihon velttoutena tai juonteiden syvenemisenä. Eikä sellainen pue sen paremmin rasvoittuvaa kuin sekaihoakaan.

Etsin itsekin viime syksynä iholleni kunnon kosteusseerumia. Sellaista joka pistää pintakuivuuden aisoihin, häivyttää pieniä juonteita ja piristää nuutunutta ilmettä. Löysin lopulta kaksi loistavaa tuotetta, josta toinen oli Skinmedican ja toinen Medik8 seerumi. Skinmedican loistavasta seerumista voit lukea lisää täältä.



Toinen suosikikseni nousseista kosteusseerumeista on Medik8 Hydr8 B5 Intense, joka jäi aluksi Skinmedican huipputuotteen varjoon. Sen välittömät vaikutukset eivät olleet aluksi yhtä silmiinpistäviä kuin Skinmedican seerumissa (mutta eipä ollut hintakaan). Otin tuotteen lopulta intensiivisempään kokeiluun ja sen myötä tämä seerumi on lunastanut pysyvästi paikkansa kylpyhuoneeni huolestuttavasti notkuvilta hyllyiltä.

Medik8 Hydr8 B5 Intense on paranneltu versio saman merkin Hydr8 B5 kosteusseerumista. Molempien tuotteiden tähtiaineena on käytetty kosteutta iholle sitovaa hyaluronihappoa. Hyaluronihappo vetää kosteutta itseensä mangneetin lailla ja täyttää ihon kosteusvarastoja sekä tekee ihosta täyteläisemmän näköisen. Medik8 seerumi sisältää hyaluronihappoa useammassa eri molekyylikoossa, jolloin sen kosteuttava teho myös ulottuu ihon pintaan sekä myös sen syvempiin kerroksiin.

Hyaluronihapon lisäksi Hydr8 B5 Intense seerumin toinen tehoaine on B5 vitamiini eli panteoni. Panteoni auttaa säilyttämään kosteuden paremmin iholla sekä tukee ihon uusiutumista.

Hydr8 B5 Intense sisältää tähtiaineidensa lisäksi myös NMF eli ihon luonnollisia kosteustekijöitä kuten: glyseriinia, sodium pcata, ureaa, allatoiinia ja kreatiinia. Seerumin sisältämä saskatoon-marjan uute tuo iholle antioksidanttista suojaa ja estää hyaluronihapon hajoamista iholla. Soijauute lisää ihon omaa hyaluronihapon tuotantoa ja maitohappo kuorii ihoa hellästi, jolloin vaikuttavat aineet pääsevät imeytymään paremmin ihoon.

Mielestäni tämä kosteusseerumi sisältää erinomaisia kosteuttavia tehoaineita, joista iso osa löytyy ilahduttavasti sisällysluettelon alkupäästä, jolloin niiden pitoisuudetkin ovat suurempia. Tuote sopii myös erinomaisesti ikääntyvän ihon tarpeisiin, koska se buustaa ihon omaa hyaluronihapon tuotantoa, joka iän myötä on laskusuuntainen. Kuten valitettavasti moni muukin asia.



Medik8 seerumi on pakattu tyylikkääseen pipettipulloon. Seerumi itsessään on hyvin kevyttä ja sen koostumus on geelimäistä. Tuote hulahtaa ihoon hetkessä eikä imeydyttyään jätä sitä tahmeaksi. Seerumissa ei ole käytetty keinotekoisia hajusteita tai väriaineita eikä myöskään alkoholia, phalaatteja tai parabeeneja.

Kun kokeilin Medik8 Hydr8 B5 Intense seerumia ensimmäisiä kertoja, se ei tuntunut itsestäni mitenkään erityiseltä. Tuote kosteutti kyllä, mutta muiden vaikutusten näkyminen ihon hyvinvoinnissa otti oman aikansa. Kun käytin seerumia päivittäin pidemmän jakson, sain lopulta myös selvästi näkyviä tuloksia. Ihostani tuli hyvin kosteutettu ja tasapainoinen. Rauhoittunut iho näkyi myös vähentyneinä näppyinä ja epäpuhtaiksina sekä tasaisempana ihonsävynä. Ihoni vaikutti kaikkiaan erittäin hyvinvoivalta.

Yksi suosikkijuttujani ihonhoidossa on uusien toimivien tuotteiden löytäminen. Ilahdun aina kun huomaan tuotteen oikeasti tekevän sen mitä pitääkin ja ihon kunnon kohentuvan selkeästi. Tämä seerumi sisältää laadukkaita ainesosia ja se parantaa silminnähden ihon hyvinvointia. Suosittelen sitä lämpimästi kaikille, jotka vielä etsivät Sitä Oikeaa seerumia ihollensa.

Onko sinulla kosteusseerumi käytössä?

Verso Super Eye Serum -Seerumi väsyneille supersankareille

Taas maanantai. Lapsiperheen viikonloput eivät sisällä lepopäiviä, joten peilistä heijastuu jälleen melkoiset pandasilmät. Muksut heräilevät vuoron perään, joten kymppiuutisten jälkeen valvominen kaataa koko paletin. Jos silmänaluset olisivat sielun peili, joutuisin ikituleen edustamaan Manalan maajoukkuetta. Ja se jos mikä olisi huonoa mainosta HolyWaterille.



En tiedä tarkalleen mistä synkät silmänaluseni kumpuavat. Liekö syynä sitten lasten yöherättelyt, ikääntyminen tai kehno osa geeniperimää, en kuitenkaan haluaisi hyväksyä tilannetta tällaisenaan. Olenkin hemmotellut silmänalusiani aina aamuisin kosteuttavilla hydrogeelinaamioilla ja viime vuonna ihastuin myös Verson silmänympärysvoiteeseen, joka tuntui mukavan ravitsevalta. Ilmeisesti tässä elämänvaiheessa tarvitaan kuitenkin vielä kosteuttamista järeämpiä toimenpiteitä, jotta tilanne ei pahenisi entisestään. On tullut aika ottaa avuksi retinoli.

Retinoli eli A-vitamiini on yksi ihonhoidon tutkituimpia ja tehokkaimpia ihmeaineita sekä melko varma vastaus miltei kaikkiin ihon ongelmiin. Myös tummiin silmänalusiin. Onnekseni Skincityn joulualessa sattui olemaan Verson Super Eye Serum, joten tartuin tarjoukseen ja lähdin testaamaan josko tällä tuotteella saisin kirkkaamman ilmeen kasvoilleni kevääseen mennessä.

Verson silmänalusseerumi on ensimmäinen puhtaasti silmänalusille suunnattu seerumi, jota olen kokeillut. Tuotteen sisältämä Retinol8 mainostaa olevansa 8 x tavallista retinolia tehokkaampi A-vitamiiniyhdiste. Eikä siinä vielä kaikki, sen väitetääm olevan myös perinteistä retinolia hellävaraisempi iholle. Retinol8 lupaa yhdessä tuotteen sisältämien peptidien ja aminohappojen kanssa silottaa juonteita ja ryppyjä, vaalentaa tummia silmänalusia sekä tehdä ihosta kimmoisamman. Seerumin sisältämä kurkuma antaa iholle myös antioksidanttista suojaa, mutta kuten muutkin retinolituotteet, myös tämä seerumi kaipaa parikseen kunnon UV-suojavoiteen.



On tyypillistä, että iho saattaa hieman ärtyä uuden retinolituotteen ensimmäisten käyttökertojen aikana. Minulla on valitettavan omakohtaista kokemusta liian voimakkaiden retinolien käytöstä, joten suhtaudun uusiin A-vitamiinituotteisiin aina pienellä varauksella. Aloitankin Verson Super Eye Serumin käytön varovaisesti lisäämällä tuotteen käyttökertoja hiljalleen. Ihoni ei onneksi reagoi tuotteen sisältämään Retinol8 muuten kuin kuivumalla aluksi hiukan. Ongelma korjaantuu pienellä lisäkosteutuksella ja tilanne rauhoittuu kun silmänympärysiho tottuu vähitellen retinolin käyttöön.

Verson Super Eye seerumi on pakattu kätevään ja hygieeniseen pumppupulloon. Tuotettetta ei tule kerralla liikaa vaan sitä saa pumpattua juuri itselle sopivan määrän. Seerumi on voidemaista ja se tuntuu iholla mukavan ravitsevalta. Tuote imeytyy iholle nopeasti ja itse tykkään lisätä tämän seerumin päälle vielä ohuelti Verson silmänympärysvoidetta.

Olen käyttänyt tätä tuotetta toistaiseksi vain iltaisin ja iho kyllä tuntuu mukavan hoidetulta ja pehmoiselta tällä yhdistelmällä. Valmistajan mukaan tuote soveltuu käytettäväksi aamuin illoin mikä on melko poikkeuksellista kun kyseessä on retinolia sisältävä tuote. Ilmeisesti Retinol8 yhdiste tehoaa jo niin pienillä pitoisuuksilla, että tämä on mahdollista.



Entä tummat silmänaluseni? Valitettavasti ne eivät ole toistaiseksi kadonneet minnekään, mutta pientä ilmeen kirkastumista on havaittavissa jo muutaman viikon käytön perusteella. Se luo mukavasti uskoa tuotteen vaikutukseen pidemmälläkin tähtäimellä.

Retinolin käyttö on kestävyyslaji, jossa tulosten näkyminen ottaa oman aikansa, mutta lopputulos palkitsee. Kasvojeni iho on retinolin käytön myötä kyllä parantunut niin paljon, että uskon tämän seerumin kohentavan ajan kanssa myös silmänalusteni kuntoa. En edes haaveile pärjääväni kokonaan ilman peitevoidetta, mutta olisi nastaa jos kesällä kuitenkin uskaltaisi riisua aurinkolasit säikäyttämättä kanssakulkijoita.

Millä sinä hoidat silmänalusiasi?

Alemyyntien parhaat kosmetiikkalöytöni

Suosin yleensä kosmetiikkaostoksillani verkkokauppoja. Vaikka tuotteiden hypistely kivijalkaliikkeissä onkin mieluisaa puuhaa, niin aikani ei useimmiten riitä tavarataloissa luuhaamiseen. Näin ollen täydennän kosmetiikkavarastojani verkossa, kun hetki on siihen sopiva. Ja tammialen aikaan on monesti ollut.



Viimeeksi innostuin Stockmannin aletarjonnasta, jossa nämä kultaiset ja kiiltävät pakkaukset vetosivat kaltaiseeni harakkaan. Näin kauniit tuotteet tuovat iloa ja pientä nostetta arjen keskelle.

Elizabeth Arden Ceramide Youth Restoring Essence



Suosikkihoitonesteeni ja miltei puoleen hintaan? Oi, kyllä kiitos. Elizabeth Ardenin kosteuttava hoitovesi on ihana tuote. Se sisältää 73 eri mineraalia ja ravinnetta kuten kalsiumia, potassiuimia, sinkkiä ja rautaa. Mineraalit hoitavat ja vahvistavat ihoa yhdessä tuotteen sisältämien keramidien kanssa. Niiden lisäksi tämä hoitoneste sisältää myös panteonia ja aloeveraa, jotka auttavat pitämään ihon kosteustasapainon kunnossa.

Elizabeth Ardenin Ceramide Youth Restoring Essence on pakattu kauniiseen lasipulloon ja kiitos kätevän tippalukon, tuotetta tulee kaadettaessa juuri sopiva määrä. Koostumukseltaan tämä tuote on hyvin vesimäistä ja iho imaisee sen itseensä hetkessä. Hoitonestettä kannattaa kerrostaa ihon tarpeiden mukaan ainakin muutama kerta.

Elizabeth Ardenin hoitoneste auttaa pitämään kasvot hyvin kosteutettuina ja mukavan pehmoisina. Tämä on niitä tuotteita, joita tulee ostettua aina vaan uudestaan. Hyvästä syystä. Alemyynnissä tuote maksoi 22 €.

Guerlain Abeille Royale Honey Smile Lift



Sensain maagisesta huulihoidosta innostuneena päätin testata myös Guerlainin huulivoiteen. Laadukas tuotemerkki ja reilu alennusprosentti saivat minut toivomaan, että tässä voisi olla hyvä tehotuote huulten talvihuoltoon. Tuote maksoi 39 € alennusten jälkeen. Normaalihinta ei sovi herkimmille lukijoille.

Guerlainin pakkaus on ainakin hyvin yleellisen oloinen. 15ml huulivoide on pakattu tuubiin, jossa on metallinen aplikaattori. Aplikaattorilla on tarkoitus hieroa ja liftata huultenympärysihoa. Kohottava vaikutus kuulostaa hieman liioittelulta, mutta hieronta ja viileä metalli tuntuvat kyllä miellyttäviltä huulilla.

Voide imeytyy nopeasti ja jättää huulille pehmeän ja tasaisen, ehkä aavistuksen kalvomaisen pinnan. Tuntuma on hyvin miellyttävä ja huulet pysyvät pehmoisina varsin pitkään. Tuotteessa on mieto ja hunajainen tuoksu, josta pidän. Olkoonkin, että se on synteettinen. Tuotteen maku tuntuu kuitenkin heti tuotten lisäämisen jälkeen melko ärjyltä. Liekö syynä juuri tuotteen sisältämä parfyymi. Tuotteen imeydyttyä en kuitenkaan enää huomaa mitään makua huulillani. Pehmeyden sen sijaan huomaan.

Guerlainin huulivoiteen kosteuttava vaikutus on todella pitkäkestoinen ja laitettuani tätä kunnon kerroksen ennen nukkumaanmenoa, heräänkin huulet ihanan pehmoisina. Pidän kovasti tästä huulihoidosta, vaikkei se aivan ykkössuosikkini veroinen ollutkaan.

YSL Pinceau Fond De Tent



Tunnustus. Tykkään levittää meikkivoiteeni Old School -henkisesti ihan käsin. Omistan myös munauotoisen Beauty Blender -sienen, jolla joskus työstän meikkipohjaa juhlia varten, mutta arkena käytän käsiäni. Uusi vuosi vaatii uudet kujeet, joten ajattelin kokeilla miltä meikkivoiteen levittäminen kunnon siveltimellä tuntuisi. YSLn sivellin tuli vastaan alemyynnissä 22 € hintaan.

Vertailupohjani on kuitenkin olematon, joten en osaa sanoa onko juuri tämä YSLn versio parempi tai huonompi kuin muiden merkkien siveltimet. Kaunis ja laadukkaan tuntuinen se kyllä on. Meikkivoiteen levittäminen uudella työkalulla vaatii vielä hieman harjoitusta, mutta ehkä tässä alkuvuodesta sekin alkaa sujumaan rutiinilla.

Siveltimessä on pehmeät, synteettiset kuidut ja se on pakattu kauniiseen kultaiseen pakkkaukseen. Sivellin tuntuu iholla silkinpehmeältä, todella miellyttävältä. En tiedä miksi oletin sen olevan karheampi. Kauniin siveltimen käyttö tuntuu todella arjen luksukselta. Ja sitä nämä pimeät ja aikaiset arkiaamut todella ansaitsevatkin.

Teitkö sinä löytöjä kosmetiikka-alesta?