Ling Hydrator For Body Feeling Beautiful -Kukkaistuoksuinen kosteussuihke

Väsyneenä käy kaikenlaisia vahinkoja. Etenkin kun näin syksyisin hämärän rajamailla ovat niin kylpyhuoneen valaistus kuin siellä käyvät ihmisetkin. Itselläni krooninen väsymys ja täpötäydet hyllyt saavat kosmetiikkapurkit villiintymään ja hyppimään tasoilta alas kuin kengurut.

Ahdasta?

Viimeeksi purkkirivistöstäni harakirin toteutti ihanainen Ling Hydrator For Body -suihke. Olin juuri ehtinyt hullaantua tähän kosteuttavaan vartalosuihkeeseen, kun se saikin tarpeekseen ahtaista tiloista ja päätti loikata alas kuivurin katolta. Kerättyäni itseni ja pullonpalaset kylpyhuoneen lattialta, olisin hankkinut heti uuden pullon rikkoutuneen tilalle, mutta tuotetta ei saanutkaan enää tilattua suomesta. Kun jo kohtalooni alistuneena lopulta bongasin tämän tuotteen jälleen Bootzin valikoimasta, riemastuin niin, että äidyin jopa siivoamaan kylpyhuoneeni hyllyt. Ehkä puhtaampi ja tilavampi ympäristö estäisi epätoivoiset ratkaisut tulevaisuudessa.

Ling Hydrator For Body Feeling Beautiful

Tämä vartalosuihke on yleellisen tuntuinen ja erittäin kosteuttava. Suihketta voi lisätä iholle suihkun jälkeen ennen kosteusvoidetta tai tällä voi korvata jopa koko voiteen. Mielestäni tuote on parhaimmillaan vartaloöljyn kaverina. Ruusu- tai jasmiiniöljy korostavat tämän tuoksumaailmaa erityisen hyvin.

Lingin vartalosuihke on pakattu muoviseen pumppupulloon. Onneksi. Lasinsirpaleita olisi ollut vielä synkempää keräillä pitkin kylpyhuoneen lattiaa. Tuote on väritöntä, nestemmäistä ja hieman kasvovettä paksumpaa. Tämä imeytyy ihoon hetkessä eikä jätä ihoa tahmeaksi. Tuloksena on välittömästi kosteutettu ja pehmeä iho. Bonuksena on selkeä ja miellyttävä kukkaistuoksu, joka tulee jasmiinin ja fragipanin aromaattisista öljyistä. Kosteuttavina aineina tässä on käytetty glyseriiniä, ruusuvettä, hyaluronihappoa ja sodium pca:ta. Skavlaani ja vihreä tee pitävät ihon ihanan pehmeänä.

Jos kaipaat kesäistä tunnelmaa kylpyhuoneeseesi ja olet kukkaistuoksujen ystävä, niin suosittelen kokeilemaan tätä. Mutta lupaa, ettet säilytä tätä turhan korkealla hyllyllä. Kaiken varalta.

Onko Ling sinulle tuttu tuotemerkki?

Aesop -Australian lahja ihollesi

Australiasta tuntuu tulevan mukavia ihmisiä, loistavaa teevee-viihdettä sekä laadukkaita ihonhoitotuotteita. Mitäköhän ne oikein sekoittavat juomaveteensä? Olen tutustunut viime aikoina australialaisen Aesopin vartalonhoitotuotteisiin ja löytänyt merkitä muun muassa maailman parhaan tuoksuisen vartalovoiteen.

Aesop on perustettu 1987 ja merkki pyrkii valmistamaan huippulaatuisia kasvojen-, hiusten- ja vartalonhoitotuotteita. Tuotteissa hyödynnetään tutkitusti tehokkaita kasviperäisiä ja synteettisiä raaka-aineita. Puhtaasti luonnonmukaisia tuotteita nämä eivät siis ole, mutta testaamieni tuotteiden inci-listauksista löytyy laadukkaat raaka-aineet ilman parabeeneja, väriaineita tai mineraaliöljyä.

Aesopin pakkaukset ovat minimalistisen tyylikkäitä. Jos kylpyhuoneessasi ei mellasta kokeilunhaluinen taapero, voit rinta rottingilla esitellä näitä pulloja lavuaarin reunalla.

Aesop Rind Consentrate Body Balm

Jos pitäisi valita suosikkini kaikista testaamistani vartalovoiteista, se olisi tässä. Aesopin Rind Consentrate Body Balm tuntuu ja tuoksuu nimittäin jumalaiselle.

Vartalovoiteiden ykkönen

Tuote kosteuttaa tehokkaasti tuntumatta lainkaan rasvaiselta. Voide on kevyttä, levittyy helposti ja eikä jätä ihoa tahmeaksi. Erittäin kuivalle iholle ja vartalonhoidon veteraaneille suosittelisin tämän kaveriksi vielä hyvää vartaloöljyä.

Rind Consentrate Body Balm hoitaa ihoa muun muassa manteli-, kookos- ja macademiaöljyillä. Shea- ja kaakaovoi pitävät hipiän pehmeänä ja sileänä. Tuotteen taivaallinen tuoksu tulee greipin, sitruunan, appelsiinin kuoresta. Tällä etelän energiaa henkivällä eliksiirillä taittuu samalla niin kuiva iho kuin kaamosmasennuskin.

Aesop Geranium Leaf Body Balm

Tässä vartalovoiteessa on pääosin samat hoitavat aineet kuin Rind Consentrate Body Balmissakin. Tuote sisältää manteli-, kookos- ja macademiaöljyä sekä shea- ja kaakaovoita. Tuotteet ovat sangen samankaltaisia, mutta Geranium Leaf on ehkä astetta paksumpaa ja hoitavampaa. Myös tuoksumaailma on erilainen. Tässä tuoksua hallitsee geraniumin lehti, mandariini sekä sitruuna. Tuoksu on mielestäni maanläheisempi ja rauhoittavampi. Erittäin miellyttävä, mutta koska olen aivan heikkona appelsiinin raikkauteen, on oma valintani näistä kahdesta Rind Consentrate Body Balm.

Tuubit toimivat matkakaverina

Aesop Geranium Leaf Hydrating Body Treatment

Jos iho kaipaa lisäkosteutta niin vartalovoiteen lisäksi kannattaa lotrata laadukkaalla ihoöljyllä. Aesopilla on monia hyviä vaihtoehtoja tähän. Geranium Leaf -öljy sisältää muun muassa manteli-, hasselpähkinä-, kookos- ja macademiaöljyä sekä E-vitamiinia.

Tuotetta suositellaan levitettäväksi kostealle iholle noin teelusikallinen. Myönnettäköön, että ihoöljyjen ystävänä oma annoskokoni on hieman runsaskätisempi. Yksi hyvä tapa on lisätä tätä muutama tippa saman sarjan vartalovoiteeseen. Johan saavat kehon kuivat kohdat kyytiä.

Aesop Breathless

Breathless on öljysekotus, joka hoitaa ja ravitsee ihoa. Tuote sopii Rind Consentrate Body Balmin kaveriksi, sillä tässä öljyssä tuoksuu herkullinen veriappelsiini. Muutama pisara tätä vartalovoiteen joukkoon ja et voi lopettaa ihosi nuuskimista.

Kyseessä on todellinen tehohoito joka sisältää manteli-, macademia-, jojoba- ja auringonkukkaöljyä. Tuotteessa on käytetty myös laakerinlehtiöljyä, jolla on muun muassa antioksidanttisia sekä tulehdusta hillitseviä ominaisuuksia. Öljy tuoksuu ihanan luonnolliselle ja tuntuu yleelliseltä iholla. Lopputuloksena on silkinsileä iho ja virkistynyt mieli.

Aesopin tuotteet ovat mielestäni vartalotuotteiden aatelistoa. Laadukkaat raaka-aineet, jumalaiset tuoksut ja kauniit pakkaukset tuovat iloa iholle ja mielelle. Arjen luksusta parhaimmillaan.

Ovatko Aesopin tuotteet tuttuja sinulle?

Neal’s yard remedies

Luonnonmukainen ihonhoito kiinnostaa minua. Ihoni suhtautuminen siihen on kuitenkin ollut ristiriitaisempi joten suhtaudun uusiin tuotteisiin hieman varauksella. Minä ja ihoni liputamme kuitenkin yksimielisesti Neal’s yard remediesin tuotteiden puolesta. Olen testaillut tuotesarjaa lähinnä vartalonhoidossa, mutta merkiltä löytyy laaja valikoima tuotteita myös kasvoille.

Neal’s yard remedies ja ihanat purkit

Tällä Englantilaisella luomukosmetiikan edelläkävijällä on pitkä kokemus luonnollisten ihonhoitotuotteiden valmistamisessa. Tuottet pohjaavat laadukkaisiin kasviöljyihin ja eteerisiin öljyihin. Raaka-aineista suurin osa on luomuviljeltyjä ja tuotteet valmistetaan käsityönä omassa tehtaassa Englannissa.

Yritys toimii aktiivisesti mukana erilaisissa luonnonsuojeluhankkeissa ja huomioi ympäristöä myös tuotteiden valmistuksessa sekä pakkauksissa. Joten näillä tuotteilla läträämisestä tulee itsellekin hyvä olo.

Bee lovely on hyvän mielen tuotesarja

Neal’s yard remediesin Bee lovely -sarjassa tuoksuu appelsiini, mandariini sekä herkullinen hunaja. Aina välillä purkkimerellä ui vastaan tällainen tuotesarja joka vie jalat alta jo pelkällä ihanalla tuoksullaan. Mutta Bee Lovely sarjassa on muutakin ihanaa. Ostamalla tuotteen tuet samalla myös mehiläisten suojelua, johon lahjoitetaan 3% tämän tuotesarjan myynnistä. Neal’s yard remediesin sivuilta voit lukea mitä yritys on saanut aikaan tällä kampanjallaan. Tällaista ihonhoitoa on mukava olla tukemassa.

Neal’s yard remedies Bee lovely body lotion

Keskikevyt kosteusvoide tuoksuu taivaalliselle, mutta sitä saa hetken pyöritellä iholla ennen kuin se imeytyy kokonaan. Mutta mikäs on odotellessa, kun koko kylpyhuone tuoksuu hetken hunajaiselle appelsiinitarhalle. Ja se on harvinaisen ihana hetki kun on samassa huoneessa vaipparoskiksen kanssa. Mehiläisvaha, hunaja, glyseriini, ja auringonkukansiemenöljy hoitavat ihoa ja pitävät sen kosteutettuna.

Neal’s yard remedies Bee lovely all over body balm

Saman sarjan balsami toimii kehon kuivien kohtien pelastajana sekä koko vartalon tehohoitona. Uskon tästä tulevan talvikauden hittituote kun kylmenevät kelit ja keskuslämmitys alkavat kurittaa ihoa.

Tuotteessa risiini- ja kookosöljy pehmentävät ja hoitavat ihoa. Kaakaovoi ja mehiläisvaha pitävät kosteuden iholla samalla kun ihana appelsiinintuoksu piristää mieltä.

Neal’s yard remediesiltä olen Bee lovely sarjan lisäksi käyttänyt myös seuraavia tuotteita:

Neal’s yard remedies Geranium and Orange hand lotion

Keskikevyt voide imeytyy nopeasti eikä jätä käsiä liian tahmeaksi. Oliivi-, hampunsiemen- ja avokadoöljyt hoitavat käsien ihoa ja pitävät sen pehmeänä. Tätä on ilo laittaa käsipesun jälkeen iholle. Tuoksu on aluksi melko voimakas appelsiinin ja geraniumin sekoitus, mutta se rauhoittuu nopeasti jättäen hyvin miellyttävän, kevyen tuoksun käsiin.

Voide on pakattu kauniiseen lasipulloon jossa on kätevä pumppumekanismi. Pidän tätä uhkarohkeasti kylpyhuoneen tasolla eikä kaikkia purkkeja rakastava taaperoni ole toistaiseksi saanut tätä rikottua.

Inci on luonnollista luettavaa

Neal’s yard remedies avocado oil

100% luonnollinen kylmäpuristettu kasviöljy on laadultaan huippuluokkaa. Öljy on tummanvihreää ja tuoksuu miedosti avokadolle. Ei ehkä suosikkituoksuni, mutta tämä hoitaa ja pehmentää ihoa todella tehokkaasti. Avokadoöljy sopii hyvin kuivalle ja aikuiselle iholle sillä siinä on luonnostaan runsaasti iholle tärkeitä vitamiineja, antioksidantteja ja mineraaleja.

Pieni pullo, suuret tehot

Onko Neal’s yard remedies sinulle tuttu tai oletko ihastunut johonkin muuhun luonnonkosmetiikkasarjaan?

Ruusuja & risuja

Olen jo keski-ikäistynyt sen verran, että ruusuntuoksuiset voiteet ja öljyt vetoavat minuun. Ennen ne tuntuivat vähän tukkoisilta, vanhempien ihmisten jutulta. Nyt itsekin tukkoisena, vanhempana ihmisenä niistä voi nauttia koko rahan edestä.

Ruusukimppu iholle

Ruusutuotteet sopivat hyvin niin kasvoille kuin vartalollekin. Herkkä ja punoittava iho rauhoittuu ruusuvedellä ja saa myös mukavasti lisäkosteutta. Bonuksena tietenkin ihana kukkaistuoksu. Hyviä tuotteita löytyy myös luonnollisemmista vaihtoehdoista. Ohessa kokeilemiani ruusuisia tuotteita:

Eliah Sahil luomu ihoöljy jojoba ja ruusuöljy

Nappasin tämän puolihuolimattomasti ostoskoriini Ruohonjuuresta. Kotona korkattuani pullon säikähdin aluksi melko voimakasta tuoksua. Ihoni kuitenkin rakastaa tätä ravitsevaa kullankeltaista nektaria ja pian huomasin pitäväni erityisesti siitä tuoksusta. Hoitava jojobaöljy pitää kosteuden iholla ja hinta on laatuun nähden sangen kohtuullinen. Tällä kelpaa läträtä.

Eliah Sahil on luomuöljyjen aatelia

Pixi skintreats rose body cleanser ja rose body balm

Tämä kaksikko on aivan toiselta planeetalta kuin Sahilin öljy. Koostumukset Pixin ruusutuotteissa ovat kesäisen keveitä ja itse voiteetkin vaaleanpunaisia. Ruusun tuoksu näissä on enemmänkin makean karkkimainen. Siis todella herkullinen, mutta en tiedä tunnistaisinko tätä ruusuksi.

Vartaloputsari on voidemainen, pehmeä ja tuntuu iholla hyvin kosteuttavalta. Tuote sisältää ruusu-, ruusunmarja sekä sitrusöljyjä. Päädyin ostamaan tätä ison tuubin matkakoon käytettyäni, mutta sekin uhkaa jo loppua. Käytän tätä aika runsaalla kädellä, koska tuoksu nyt vaan on niin tyttömäisen ihana.

Pixin ruusuinen vartalovoide on sangen kevyt, mutta levittyy helposti ja tuoksuu samalle ihanalle hattarapilvelle kuin puhdistusvoidekin. Tässä on käytetty ruusun ja ruusunmarjaöljyn lisäksi myös sheavoita ihon pehmentämiseen. Itse lisään tämän seuraksi mieluusti vielä vartaloöljynkin, mutta nuorempi iho voi pärjätä ilmankin.

Pixin purkitkin ovat karkkimaisia

Mauli Rituals Supreme rose mist

Joskus tulee tehtyä hutiostoksia. Ja sehän harmittaa. Maulin kasvosuihke vaikutti hyvältä hankinnalta. Kyseessä on luonnontuote joka sisältää mm. ruusua, kurkumaa ja hyaluronihappoa. Tuote ei sisällä synteettisiä tuoksuja, parabeeneja, sulfaatteja tai mineraaliöjyä. Kosteuttavaa ja luonnollista, myyty!

Devil in disguise

Valitettavasti joka kerta kuin suikautin tätä alkoivat silmäni vuotamaan ja kirvelemään. Jopa polttelemaan. Ja ei. En suihkinut tätä suoraan silmiini vaan käsiini josta taputtelin tuotteen iholleni. Jätin tuotteen pois ja kokeilin tauon jälkeen uudestaan, mutta reaktio oli sama.

Lienen allerginen jollekin tuotteen ainesosalle tai tuote on muuten viallinen. Olen aika monta purkkia kahlannut läpi täällä purkkimerellä, mutta näin voimakkaita reaktioita ei juurikaan ole tullut vastaan, Sanoinko jo että harmittaa?

Jos muuten haluat vinkkejä hyväksi havaituista ruusuvesistä niin suosittelen seuraavia:

  • The organic pharmacy rose spriz toner
  • Mario Bandescu facial spray with aloe, herbs and rose water
  • Fresh rose deep hydration facial toner

Oletko hulluna kukkaistuoksuihin? Jaa suosikkisi kommenteissa. Entä oletko saanut ei-toivottuja reaktioita ihonhoitotuotteesta?

Ihanat vartaloöljyt

Suitsutettuani öljypuhdistusta voisin myös vuodattaa tunteeni vartaloöljyjä kohtaan. Rakastan öljyvarastoani. Talvisin mikään muu ei pidä ihoa niin pehmeänä ja onnellisena. Yleellinen tuntuma iholla, jumalainen tuoksu ja hetki aikaa itselle ennen kuin joku ryntää kylpyhuoneeseen vaihtamaan kakkavaippaa. No, ne pienet hetket ennen oven aukeamista ovat sitä arjen luksusta.

Koti-spa ei valitettavasti ole k-18

Laitan itse vartaloöljyä aina kun mahdollista. Suihkun jälkeen lisään ensin vartalovoidetta ja öljyn siihen päälle. Joskus suihkin öljyn alle vartalosuihkettakin lisäkosteutta tuomaan. Ajattelen öljyn lukitsevan kosteuden iholle, joten siksi laitan sen viimeisenä. Tässä taitaa olla hieman koulukuntaeroja. Toiset kun levittävät öljyn heti suihkun jälkeen kostealle iholle ja jotkut sekoittavat sen kosteusvoiteeseen. Kunkin iho varmasti kertoo itselle parhaan tavan toimia. Alla hyväksi havaitsemiani tuotteita:

Nurme Avokadoöljy

Aloitin vartaloöljyjen käytön perusöljyillä. Kokeilin ensin vauvaöljyä, mutta siirryin pian luonnollisempiin vaihoehtoihin. Nurmella on monia hyviä luonnonöljyjä. Avokadoöljy on superhoitava ja sopii loistavasti ikääntyneemmän ihon hoitoon. Nurmen avokadoöljyssä on sangen mieto, luonnollinen tuoksu ja se on pakattu näppärään pumppupulloon. Hintakaan ei päätä huimaa, joten tämä sopii hyvin arkikäyttöön.

Nurmen avokadoöljyssä on kätevä korkki

Codage The Oil

Tämä on toisen ääripään öljy. Kuin siirtyisi peruspenkiltä ykkösluokkaan. Tuote on kahdeksan eri luonnollisen öljyn sekoitus ja mielestäni ihan huipputuote. Öljyssä on tosin sangen voimakas tuoksu, joten herkkiksen kannattaa valita toinen tuote. Itse nautin huumaavasta tuoksusta, joka viipyilee iholla vielä seuraavana aamunakin. Tuote tuntuu erittäin ravitsevalta ja iho on silkinpehmeä käytön jälkeen. Kätevä pumppupullo annostelee tuotteen hyvin eikä aiheuta turhaa sotkua.

Valitse Codage l’huile kun haluat sutinaa

Espa Enerzising body oil

Tässä öljyssä tuoksuvat piristävät aromaattiset öljyt kuten piparminttu ja eucalyptus. Tuoksu on makea ja raikas, juuri sellainen että omaa ihoaan haiselee tyytyväisenä ihan huomaamattaan. Tykästyin tähän niin, että olen hankkinut saman sarjan kosteusvoiteenkin (ja suhkuöljyn myös, sattuuhan sitä). Luo kylpyhuoneeseen ihanan spa-tunnelman tuoksuineen. Kookos-, manteli- ja avokadoöljyt pitävät ihon tyytyväisenä.

Espan öljy ja kosteusvoide ovat ihanat yhdessä

Aromatherapy Assosiates nourishing enrich body oil

Tämä tuotemerkki on tullut itselleni tutuksi monista ulkomaisista spa-hoitoloista. Nämä öljyt todella pehmentävät ihoa, tuoksuvat miedosti aromaattisilta öljyiltä ja silottavat epätasaista pintaa ja mieltä. Tuoksussa nämä häviävät Espan tuotteille, mutta koostumus on mielestäni vielä parempi ja itselleni näistä on tullut luottotuotteita. Kookos, oliivi, manteli, jojoba sekä macadamiaöljyt hellivät ihoa. Tuoksussa vanilija, geranium ja ylang ylang.

Pullo uhkaavasti puolivälissä

Jaksatko lotrata vartaloöljyillä? Kommentoi jos olet löytänyt huipputuotteen jonka haluaisit muidenkin löytävän.